Sinua katselen taivaal lentelemässä
ja piirrän arkille mieleni viereen.
Muutun pieneks, pienen pieneksi pisteeks.
Musteläikän pisarasta pikseliksi himmeeks.
Mustavalkosuus valottaa tyhjän pään.
Mä musteläikän musteläikässä nään.
Tänään tuska laukee, koitan rustaa sen yli.
Nyt yö on sysimusta, taivas aukee hyvin.
Tervehtimään sielt alas korppi lentää
versepitäjän, niin partsille mennään.
Vierellä viisas, varovainen, hento,
käteni ojennan, pois liipaset lentoon.
Kai viikate leijuu, vaan kyllästymäs kävi.
Hetken täältä lävitsesi avaruuteen näki.
Sekunnin katsot minuu silmästä silmiin
ja matala mieli käy paperilla ilmi.

Maailma musta, vatsas nään painajaisii,
mis meille rakennetaan maan alle vankilaa.
Siel pojan puolikkaat mutkat ohimolle,
nousevat ruumiiden päälle tanssimaan.
Harakanvarpaita vetelen viikkoo,
ku pöydältä säpsähdän, unesta irtoon.
Säteiden keskeltä, mustassa viitassa,
pistahtaa korppi, istahtaa ikkunalle.
"Moooooi", koitan varovasti kommunikoida,
mut lintu rupee rivosti räpäten rääkymään.
Mul ei oo tänään viisauksii, voimaa.
Kaikkee hyvää sulle, mihin ikinä sä päädytkään.

Laitan verhot kii, käännän uuden sivun.
Syvemmälle kirjotusten unessa mä tipun.
Oon opetellu paperilla kestämään kivun,
mut en kestä nähdä sitä silmis sun.
Ihmiset tahtoo susta lemmikin viereen,
laittaa sut häkkiiin harmaaseen kerrostaloon.
Lennä sinä siis siellä rauhassa taivaalla
ja mustana pisteenä siipesi valoon.

Kaikki tää mun jännitys ei suhun tarttuu saa.
Oos sä hei niinku oot ja taivaas lentele vaan.
Murheen mustast mielestä vain musteläikkä jää.
Pienen pieni piste, se pois häviää.

Jälkiä jättämättä pakopiste häviää,
uusi ulottuvuus aukee ees.
Murheita haudaten, lintuna laudalle,
partsille itkuvirsii laulamaan meen.
Kevät kyllä tulee, lehdet puihin vielä pukee.
Yhtäkkii päivä on valokuvan komee.
Kutsukaa parantaja, taivas matalana.
Korppi lentää alas olkapäälle salamana.
Nyt alkaa jännittää vähän. Lintu sanoo:
"korvaa valo voittaa pimeyden tämän.
Sut pian rauhaan, tähän tyhjyyteen jätän.
Me ollaan samanikäsii, tiedän tän sua edistävän."
Paperi on tyhjä, pupilli on musta.
Ihminen voi käyttää mielikuvitusta.
Lintu voi näyttää miten haihtuu tuska,
opetella laulamaan ja laulaa susta.

Kaikki tää mun jännitys ei suhun tarttuu saa.
Oos sä hei niinku oot ja rauhas lentele vaan.
Murheen mustast mielestä vain musteläikkä jää.
Pienen pieni piste,