Aamulla me löydämme sen rantakalliolta
se on valkoinen ja liikkumaton
sen silmät on pienet ja mustat ja pienet
ja me emme tiedä, mikä se on
aamulla, kun löydämme sen rantakalliolta
se ei enää liiku, ei hengitä
sen kädet on pienet, sen sormet on pitkät
ja me emme tiedä, mikä se on

Ja kun aurinko korkeelta valaisee taivaan,
muistan, ett' pelko on tunteista vanhin
ja kun aurinko korkeella syksyssä palaa,
muistan sen, kuinka vähän voin vieläkin tietää

Monta yötä me istumme sisällä
kuunnellen sadetta, tuulta ja myrskyä
siellä ne seilaavat, pilvet ja alukset
pimeä liikkuu kuin elävä olento

Aamulla me löydämme sen rantakalliolta,
olennon, jolla on korvat ja suu
se ei enää liiku, sill' on kädessä jotain,
ja me emme tiedä, mikä se on!

Ja kun aurinko korkeelta alemmas valuu,
muistan, ett' nälkä on tunteista vahvin
ja kun aurinko kuulaana iltaansa sammuu,
muistan sen, kuinka vähän voi vieläkin tietää

Ja katson sinun kasvojasi
rakkaita, niin rakkaita ja
tiedän, ettemme enää ole
samassa maailmassa