Kostonkuu joi verta tuhannen kristityn

Höyryävän maljan heidän kalloistaan

Edes aseet ruosteiset eivät itkeneet

Ne vihdoin saivat nauttia veriteoistaan

Ei auta parhain miekkakaan

Ilman miestä ja tahtoa takanaan

Heikko kansa (joka) luottaa jumalaan

Jää aina tappiolle - kuolemaan

Suru nousee uuteen loistokkaaseen kunniaan

Vaikkei herran kansaa täällä kukaan surekaan

Kun tanner verestä juo jälleen humalaan

Syksyn pakkastuuletkin saa kosto juopumaan

Vanhan kirkon raunioille

Ei elämä tee paluutaan

Herramme on saapuva

Vallitseva ikuisuutenaan

Helvetin kunnia mukanaan