(Säv. A. Raninen, san. V. Salmi)

Kaikumaan jäi loittonevat askeleet,
kyyneleet yön tummaan hämärään.
Varjot vain on yksinäisen verhonneet.
Muistot jää vain enää elämään.
Kohdattiin me täällä kerran ennenkin.
Voinut en mä silloin aavistaa,
että näin mä yksinäni itkisin.
Toiveetkin yön sumuun katoaa.
Niin paljon kuitenkin
sua silloin rakastin.

Kaikumaan jäi loittonevat askeleet,
kyyneleet yön tummaan hämärään.
Varjot vain on yksinäisen verhonneet.
Muistot jää vain enää elämään.
Rakkaus on kyyneleitä huomisen.
Tunne sen näin yöhön häviää.
Ehkä vain, vain unelmia tiedä en.
Haikeus on ainut mitä jää.
Niin paljon kuitenkin
sua kerran rakastin.

Thanks to M.A.Tikka