(Säv. Matti Siitonen, san. Vexi Salmi)

Moni poika tanssitti, saattelikin,
joku vietellä aattelikin.
Minä annoin portilla pussata vain,
mitä muuta mä tansseista hain.
Sitten onnisti kerran, mä löysinkin sen:
Oman kultani. Nyt olen onnellinen,
muiden kanssa ees' tanssi mä en.

Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
ujo, laiha ja muutenkin arka.
Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
pikku hellyyttä vaativa parka.
Hän näyttää siltä kuin eksynyt ois',
eikä yksin löytäisi enää pois.
Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
ujo, laiha ja muutenkin arka.

Kun hän yksin nurkassa kyyhötti vain,
häntä tanssiin kai säälistä hain.
Mutta kauaa sääliä tuntenut en,
vaan jo oireita rakkauden.
On niin hauskaa kun häntä mä hoivata saan.
Hän ei riitele, kiltisti myöntelee vaan.
Eikä toisia vilkaisekaan.

Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
ujo, laiha ja muutenkin arka.
Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
pikku hellyyttä vaativa parka.
Hän näyttää siltä kuin eksynyt ois',
eikä yksin löytäisi enää pois.
Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
ujo, laiha ja muutenkin arka.

Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
ujo, laiha ja muutenkin arka.
Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun.
pikku hellyyttä vaativa parka.
Hän näyttää siltä kuin eksynyt ois',
eikä yksin löytäisi enää pois.
Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
ujo, laiha ja muutenkin arka.

Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun,
ujo, laiha ja muutenkin arka.
Hän on mun, hän on mun,
lökäpöksyni mun.
pikku hellyyttä vaativa parka.
Hän näyttää siltą

Thanks to M.A.Tikka