Mennyt vaipuu johonkin hämärään,
aamuun asti tähän jään,
kaikki haaveet hetkissä viivähtää,
tehden tästä kestävää.

Ikävän poistat, sanoja toistat,
ja tunteeni heräävät eloon,
juuri silloin aika pysähtyy.

Puhallat liekkiin hiipuvaan,
nousee syvältä tunne lämmin
ja tahdon, ettet lopeta milloinkaan.

Puhallat liekkiin hiipuvaan,
itsesäälissä kauan rämmin,
kunnes näytit valoa parempaan.

Jokaista hetkeä voisin pitkittää,
jotta muistaisin kaiken selvemmin,
sinut aistisin vielä paremmin,
ja oppisin luottamaan.

Iho kaipaa kättäsi pehmeää,
kaipuu huutaa ikävää,
huulet hiljaa sanoja kuiskailee
ja toive yössä huokailee.

Herkistät mielen, virität kielen
ja herätät sieluni vihdoinkin soimaan,
juuri silloin aika pysähtyy.

Puhallat liekkiin hiipuvaan,
nousee syvältä tunne lämmin
ja tahdon, ettet lopeta milloinkaan.

Puhallat liekkiin hiipuvaan,
itsesäälissä kauan rämmin,
kunnes näytit valoa parempaan.

Jokaista hetkeä voisin pitkittää,
jotta muistaisin kaiken selvemmin,
sinut aistisin vielä paremmin
ja oppisin luottamaan.

Huomaan viimeinkin sen,
mitä tarvitsen:
toista enemmän kuin
olen voinut ymmärtää.

Puhallat liekkiin hiipuvaan,
nousee syvältä tunne lämmin
ja tahdon, ettet lopeta milloinkaan.

Puhallat liekkiin hiipuvaan,
itsesäälissä kauan rämmin,
kunnes näytit valoa parempaan.

Jokaista hetkeä voisin pitkittää,
jotta muistaisin kaiken selvemmin,
sinut aistisin vielä paremmin
ja oppisin luottamaan.