Minussa asuu kansan rivit syvät
ja lopulta ne minut hyväksyvät
vaikka ovat minut unohtaneet

Olen sentään kansan peilikuva
ja nyt elän täällä vainottuna
olkaa kirotut te uskonne kadottaneet

Rivit minusta kirjoitetut
oodit minusta lauletut
eivät meille tee tarpeeksi kunniaa

Hautaani täytetään kirouksilla
vihalla ja manauksilla
sorretaan ryhtiä valmiiksi kumaraa

Minä olen Kalevan miekan kantaja
olen pohjoisen surun ja murheen antaja
minä köyhän kansan viljaa niitän ja
sen runsasmuotoiset naiset siitän ja
orgiat vain jatkuvat ja te hyväkkäät
ette tiedä onko hautajaiset vai häät
sillä olen Kalevan miekan kantaja
olen pohjoisen surun ja murheen antaja

Mielipiteeni ryvettyneet
ovat museossa pölyyntyneet
vanhaa virttä veisaan korvessa

Suot väkisin pelloiksi teen
perheen ajan pakkaseen
ties monennessako polvessa

Minä olen isienne kuva
totinen, helposti haavoittuva
vielä täältä nousen ja sitten näät

Tanssiessa astun varpaillenne
silti kuulumme toisillemme
kanssani vietät ikimuistoiset haulikkohäät