Missä lienee hän joka kylänsä möi,
johti vihollisen hyökkäykseen?
Missä lienee hän joka veljensä verta
jalkojensa juureen vuodatti?

Kuka lienee hän vailla rohkeutta,
muinoin mieli soturin?
Kuka lieneekään vailla kunniaa,
katkeruuden liekin polttama?

Hänkö kuullut ei teurastettavia,
omaa heikkouttaan kirosi?
Hänkö palkan teoistansa sai,
rikkauden taakan kera pakeni?

Taival petturin synkän taivaan alla,
luolat susien eivät suojaa anna.
Pako ikuinen, et muuta nähdä saata,
taival petturin niin lohduton.

Ja tiedät, silmät nuo tarkkailevat askeleita hätäisten,
on maa aina nälkäisempi mitä vähemmän se saalistaa.
Niin helppoa on upottaa matkaaja ja raskas lasti
kun ote hellittämätön jo etsii hautapaikkaa.