Hiljainen on tienoo, on hämäryys.
Linnut ovat vaiti, jäi ikävyys.
Ennen oli askel niin keveä,
polku leveä.

Lähdettävä matkaan on kuitenkin.
Kenelle nyt murheeni kertoisin?
Mieli on niin tyhjä ja turtunut,
sydän murtunut.

En jää pimeään, et hylkää sittenkään.
Lähde salainen on lohtu heikkojen.
Vielä Jumalaa nyt tahdon odottaa.
Katson Kristukseen, saan avun uudelleen.

Pienen hetken maistaa sain elämää.
Pyytää enää voisinko enempää?
Rauhaa etsin, mistä sen löytäisin,
kotiin kaipaisin.

Yöhön kuiskaan hiljaisen huokauksen.
Toivo elää siemenen kokoinen.
Yksi kaiken ymmärtää kokonaan,
minut tunnetaan.