Talvi mennyt on,
kevät uusi saa –
vielä satuttaa lähtös jäljet.
Minä aavistin,
mutta myöntänyt en,
että tuulet niin sua vie.
Olit rauhaton liekki nuotion
ja sun polttees tunsin hetken ihollain.

Rakkautes jää kai kivuksi mun,
en tahdo hellittää kuvasta sun.
Rakkautes jää ja lyhyt lento sen,
mun silmissä kiitää kultautuen.

Ja se salaisuus,
jonka kätkit niin sielus syrjäisiin sopukoihin.
Hetket täynnä niin tiheää elämää,
ja me heitettiin pois muu.
Mut olit rauhaton,
liekki levoton
ja kanssain hiipui iltaan lokakuun.

Rakkautes jää kai kivuksi mun,
en tahdo hellittää kuvasta sun.
Rakkautes jää ja lyhyt lento sen,
mun silmissä kiitää kultautuen.