Sen mutsi kääntää kylkee,
eikä tahdo tietää.
Se unilääkkein nukkuu vaan,
kai pääsee paikkaan parempaan.

Kun terä ihoo nylkee,
kipua voi sietää
ja tytär hetken hallitsee
kaaoksen joka aina vallitsee.

Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on,
hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä, et on onneton,
kun ei sieluunsa nää.
Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii,
jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä joka sydämessä on kii,
viiltää syvempään.

Sen faija vetää juomaa,
eikä tahdo tietää.
Se hukkuu siihen humalaan,
kai pääsee paikkaan parempaan.

Eikä kukaan huomaa,
ei kysy, mihin vie tää.
Se tytär jälleen lipeää,
naarmuihin, jotka tekee kipeää.

Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on,
hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä, et on onneton,
kun ei sieluunsa nää.
Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii,
jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä joka sydämessä on kii,
viiltää syvempään.

Ja aamulla taas hän on niin kuin muut
Ja aamulla taas hän on niin kuin toisetkin

Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on,
hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä, et on onneton,
kun ei sieluunsa nää.
Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii,
jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä joka sydämessä on kii,
viiltää syvempään.