Hieman jäi epäselväksi minne arkihuolet piti heittää,
miettii nuori mies kun juoksee pää edellä päin tiiliseinää
silmät kosteina kivusta eikä suinkaan surusta saati kaipuusta
miten on mahdollista ettei vieläkään erota kipua tuskasta

kaivakaa pilkkakirveet ja painakaa tuo poika maan rakoon
ei näillä leveyksillä ole tapana horjua
kaivakaa pilkkakirveet ja painakaa tuo poika maan rakoon
ei näillä leveyksillä ole tapana murtua

pettymyksen saattelemana kaikuu kirosanat pitkin järven selkää
kivun kyllä tuntee ja vähän häpeää, mutta onneksi ei mitään pelkää
se kyllä tiedetään, että metsä vastaa niin kuin sille huutaa
se liekö kovin viisas tapa kuulla ajatukset, joita pääsi tuottaa

kaivakaa pilkkakirveet ja painakaa tuo poika maan rakoon
ei näillä leveyksillä ole tapana horjua
kaivakaa pilkkakirveet ja painakaa tuo poika maan rakoon
ei näillä leveyksillä ole tapana murtua ikeen alle, ikeen alle

kaivakaa pilkkakirveet ja painakaa tuo poika maan rakoon
ei näillä leveyksillä ole tapana horjua
kaivakaa pilkkakirveet ja painakaa tuo poika maan rakoon
ei näillä leveyksillä ole tapana murtua ikeen alle

ei näillä leveyksillä ole tapana murtua ikeen alle, ikeen alle