Tässä heiluu Helsinki: hupaisa pikkukaupunki
Käy täynnä turhaa tohinaa, paisuen, turvoten, horjuen
Se huohottaen opettaa: ei hetkeä hukkaan heittää saa!
Kapitalistin kuvastin kertoo sen: Suurin on kaunehin.

Siis paisu ja tulosta tee, niin että järki sumenee
Ei suurin ano armoa, vaan korkeintaan kuollessaankin muistuttaa:

Minäminäminä…minäminäminäminä…
Minäminäminä…minäminäminäminä…
Minäminäminä…minäminäminäminä…
Mutta mitä jää, lihavia luurankoja
Korkeimman kummun koonnut on voittaja.
Mitä jää meiltä jälkeemme, kasa lihavia luurankoja
Korkeimman kummun koonnut on voittaja.

Niinkuin koirat Pavlovin me käymme suorin rintamin
Päin palkintoja makeita: historia ja mainen, katoava kunnia
Annamme oman aikamme materialle kaikkemme
Ja lapset tulkoot jälkeemme, he tietävät sen, missä on arvo ihmisen

Toista:
Minäminäminä…minäminäminäminä…
Minäminäminä…minäminäminäminä…
Minäminäminä…minäminäminäminä…
Mitä siitä jää, lihavia luurankoja
Korkeimman kummun koonnut on voittaja.
Mitä jää meiltä jälkeemme, kasa lihavia luurankoja
Korkeimman kummun koonnut on voittaja.

Julistaa nimeään hiljainen hautuumaa!

Mitä jää meiltä jälkeemme...